sunnuntai 25. joulukuuta 2016

JULUAATTONA


... tai pikemminkin jouluaaton edellisiltana on meidän perheellä tapana koristella kuusi ja asetella paketit nätisti kuusen alle. Tietenkin niin, ettei saajan nimi paketista näy. Tämä tuo lisää jännitystä illan ohjelmaan: paketeiden jakoon ja tietysti niiden avaamiseen! Paketteja saa katsoa, muttei koskea. Muista, että otsalamput sekä tirkistelyt portaikkojen raoista on sallittuja keinoja saada selville se kenelle mikäkin lahja on tarkoitettu! (-;

Aattoaamuumme kuuluu tietysti myös rauhassa herääminen, riisipuuron syönti ja mantelin metsästys. Manteli (tai pikemminkin pähkinä, sillä mantelit olivat pääseet kaapista loppumaan) osui tänä jouluna siskoni lautaselle. Kuka teillä sai pähkinän? Tai noh mantelin..?

Kun puurot on syöty ja kinkkua hieman leivän päällä maisteltu on aika hypätä lämpimän auton kyytiin ja suunnata kohti hautuumaita. Vaikkakin tänä jouluna kelit eivät olleet parhaimmillaan - jonka vuoksi kynttilän liekki hautuumaalla ei myöskään kauan palanut - on mielestäni ajatus siitä, että rakkaita vainajia muistetaan tärkein

Jouluaattoaamun sauna oli vuorossa (tänäkin vuonna) seuraavaksi, jonka jälkeen pukaistiin juhlavaatteet päälle ja aloitettiin valmistelut iltaa varten!
Jokaisenä vuonna - tai ainakin niin pitkälle kuin minä muistan - on ollut tapana, että myös isovanhempani kokoontuvat juhlaruokapöydän äären rauhoittumaan ja viettämään joulua. Syönnin jälkeen tietysti aukaistaan lahjat joiden parissa ilta sitten nopeaa vierähtääkin! 

Kun isovanhempani ovat lähteneet kokoontuu meidän perhe taasen ruokapöydän äärelle - tosin tälläkertaa ei syömään vaan kokoamaan lahjaksi saatua palapeliä, jonka tekoa jatketaan vielä aattoillasta eteenpäinkin muutamana päivänä! 
Tänä jouluna meidän palapeliurakaksi paketista paljastui kummitätini valitsema kaunis jokimaisemakuva ilta-auringosta. Saapa nahdä kuinka meidän tuon kanssa käy, haastavalta vaikuttaa! :'D 

Illalla poikaystäväni sai houkuteltua minut myös jouluhartauteen kirkkomme raunioille. Nolottaa sanoa, etten koskaan aikaisemmin joulukirkossa ollut käynyt... Ehkä tuosta tulisi minulle uusi ja ihana perinne...!? 

Haluan vielä kiittää kaikkia rakkaita joiden kanssa sain viettää taas kerran erittäin ihanan ja rauhallisen jouluaaton. Kiitos. Ongelmana näin aattona on aina vain se, että aika tuntuu menevän jotenkin extra nopeaa! Ehdinkö edes nauttia niistä jokaisista ihanista ja ainutlaatuisista hetkistä, jota minulla tänäkin jouluna oli? Noh toivottavasti ehdin ja toivottavasti myös sinä ehdit ja nautit jouluaatostasi! Oikein ihanaa jouluaaton jälkeistä aikaa (vai miten sen voisi sanoa?) kaikille, nyt rentoudutaan!

Kai muistat, että kerroin täällä pitäväni blogissa pyörivää Hyvän mielen kalenteria joulukuun loppuun saakka, joten toivottavasti jaksat pysyä kalenterin mukana lippuun saakka! 

25.12 On joulupäivä ja olet ehkä jo hieman ähkyssä jouluruuista ja niistä kaikista ihanista herkuista mitä aattona ja (ehkä vielä tänäänkin?) tuli syötyä. Mikäs siis sen parempi idis, kuin nostaa hedelmäkori esiin ja tehdä iltapalaksi kevyt hedelmäsalaatti tai vaikkapa smoothie! 
26.12 Vietä aikaa ystäviesi seurassa.
27.12 Hymyile vastaantulevalle henkilölle!
28.12 Raapusta lumeen tai vaikka soratiehen jokin pirteä lausahdus. Voit esimerkeksi toivittaa jollukulle hyvää päivänjatkoa tai ihanaa joululomaa!
29.12 On aika hemmotella itseä! Joten lakkaa kyntesi tulevan uuden vuoden kunniaksi jollain kauniilla värillä tai opettele tekemään itsellesi jokin uudenlainen kampaus. 
30.12 Leivo/kokkaa jotain herkullista, mutta myös terveellistä uudeksi vuodeksi! 
31.12 Uusi vuosi vaihtuu aivan näillä näppäimillä! Muista siis ampua raketteja, heilutella sädetikkuja ja nähdä kavereita! Hyvää Uutta vuotta! 

torstai 22. joulukuuta 2016

ILOINEN LAPPUHAALARIMEKON OMISTAJA!

Jonkin sortin lappuhaalarimekko on ollut ostoslistallani jo jonkin aikaa, muttei juuri sitä omaa ja oikeaa ole eteen vielä sattunut. Eilen kuitenkin tein pikavisiitin Seppälään. Ja kappas! Siellähän se musta samettinen mekko roikkuikin - ja vieläpä alerekissä! Nappasin mekon suoraa päätä sovituskoppiin ja kassallehhan se sitten päätyi. 
Parasta on, että lappuhaalarimekon alle sopii melkeimpä mikä vain paita, lyhythihaisesta paksuun neuleeseen!


Olen kuullut, että kyseisenlaiset mekot herättävät mielipiteitä laidasta laitaan ja jopa itse lappuhaalaritkin. Voin nimittäin myös itse tunnistaa, etten minäkään näiden suuri fani ollut kun ne pompsahtivat takaisin muotiin ja kaupan hyllyille... Tässä sitä nyt sitten kuitenkin ollaan - iloisena uuden lappuhaalarimekon omistajana, heh! 
Tärkeintähän on se, että itse pitää omista vaatteistaan ja ostaa juuri sen vaatteen tai minkä vain asian kuin itse haluaa. Mitä väliä, jos koulussasi on joku, joka ei pidä mekostasi tai uusista hiuksistasi? Ei mitään. 


































22.12 Tee joulusiivous. Edes vaatekaapillesi! ;-)
23.12 Ota pieni varaslähtö jouluun ja maista pieni siivu uunituoretta joulukinkkua!
24.12 On jouluaatto, joten vietä se kenenkäs muiden kuin läheistesi seurassa. Syökää hyvin ja vaikka laulakaa joululauluja tai ainakin kuunnelkaa niitä! Tänään on myös hyvä hetki kertoa ympärillä oleville rakkaillesi kuinka tärkeitä he sinulle ovat - halin kera!

Oikein mukavaa joulua kaikille! ♡


maanantai 19. joulukuuta 2016

SULOINEN KARKKIKUUSI LAHJAKSI

Heippa! Tänään pääsin koulusta hieman aikasemmin, joten energiaa löytyi rutkasti. Mikäs siis sen parempaa, kuin kipaista askartelukaapille, napata muutama joulusuklaa suuhun, laittaa musiikkia soimaan ja alkaa askartelemaan?! 

Ajattelin myös, että olisi hauskaa jakaa teille tämä super helppo ja nopea joululahjavinkki! Sillä voisin lyödä vaikka vetoa, että sieltä ruudun takaa löytyy ainakin yksi jolta hikikarpalot singahtaa otsalle heti kun kuulee sanan 'joululahja'! Vai olenko aivan väärässä..?

Tänään siis tehdään suloisen pieni karkkikuusi, jonka tekoon ei tarvita sen ihmeempiä tarvikkeita tai edes näppäriä pikkusormia, vaan kuusi onnistuu helposti keneltä tahansa!


Tarvitset: Kartion muotoisen styroksin tai jos sinua laiskottaa, etkä kauppasta jaksa tätä kartiota lähteä ostamaan voi sen taitella helposti myös pahvista tai hieman paksummasta paperista. Kuusen kannaksi voit kiepaista rullalle esimerkiksi paksua huopaa tai kartonkia, pieni ruukkunkin voisi näyttää suloiselta! Kuumaliima, sakset ja tietysti paperipäälysteisteiset joulukarkkit ovat oleellinen osa kuusta!
































































Niinkuin jo totesin, on kuusen teko erittäin helppoa ja luulen, että sen tekovaiheet näkee selvästi myös postauksen kuvista. Haluan helppoudesta huolimatta silti käydä vaiheet kuvien lisäksi näin kirjoittamalla läpi!

Ensimmäiseksi rullaa kartongista tai paksusta huovasta omaa silmääsi miellyttävän paksuinen siivu ja kieritä se rullalle kuusen jalaksi. Huoparullan kartioon kiinnitin kuumaliimalla, mutta luulen, että normaali liima tai vaikkapa kaksipuolinen teippi sopisi aivan yhtä hyvin tähän tarkoitukseen!
Kannan kiinnityyksen jälkeen alkaa karkkien latominen limittäin liiman avulla kartioon. Karkkeja saa laittaa aivan niin paljon kuin itse haluaa, mutta minä liimailin ne suhteellisen symmetrisesti. Ainakin omasta mielestäni.
Viimeisenä on vuorossa tähti, jonka saat lisätä kuuseen valmiina tai askarrella senkin itse ja tadaa kuusi on valmis! Mitäs pidätte siitä? Mielestäni se on erittäin suloinen joulukoriste pöydälle ja mikä parasta - sen voi syödä! ;-)

Tämän päivän Hyvän mielen kalenteriluukun löydät edellisestä postauksestani. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja ihanaa joulunodotusta, sillä viimeisiä päiviä ennen viedään ja kohta onkin jo uusi vuosi!

20.12 Nyt otetaan loppuspurtti koulun ja kaiken muun jouluhössötyksen suhteen, kohta alkaa loma ja sitten saa levätä ja rentoutua oikein kunnolla! ♡
21.12 Tänään oli ainakin minun ensimmäinen loma-aamuni, joten nyt on lupa ottaa rennosti, nukkua pienet päiväunet, käydä kävelylenkillä, nähdä kavereita tai vaikkapa leipoa!







tiistai 13. joulukuuta 2016

KUIN KAUHUELOKUVASTA


Avasin kännykkäni ja näpyttelin suojakoodin. Poikaystävältäni oli tullut snäpchat:iin kuva ja kun avasin sen näin suuret liekit - luulin sitä pääsiäiskokoksi. Sitten luin lauseen joka viestiin oli kirjoitettu "Tultiin kattoon tätä kirkkoa". En ymmärtänyt viestiä. Mitä kirkkoa? Eihän tuo kuvassa näkyvä loimuava soihtu voi kirkko olla? "Ehkä poikaystäväni kirjoitti väärin ja tarkoitti oikeasti kokkoa", ajattelin.
Puolen minuutin sisällä tuli toinen kuva ja vielä kolmaskin. Sitten ymmärsin. Koti kirkkomme paloi.
Juoksin alakertaan kännykkä kädessäni ja huusin "Kirkko palaa!". Meillä oli vieraita ja olimme juuri alkamassa syömään pääsiäislauantain ruokaa, mutta sitä ei sittenkään aivan hetkeen syöty. 
Auto starttasi. Oli jännittynyt tunnelma, kukaan ei puhunut. Sitten näin sen: kamalan korkeat liekit näkyivät jopa kotitiellemme saakka, eli monen kilometrin päähän kirkosta. Kitkerä savun haju tunkeutui jopa autoon saakka kun lähetyimme palavaa roihua. 
Tungos oli valtava, autot olivat parkkeeranneet tien poskiin, sireenit soivat ja kipinöitä lensi monien kymmenien metrien päähän. 
Näky oli suoraan kuin jostain kauhuelokuvasta. 


Nyt palosta on kulunut kohta vuosi, uutisissa ei enään toitoteta kamalasta Ylivieskan kirkon tuhopoltosta eikä tulevia ala-asteiden joulujuhlia vietetä enään tuttuun tapaan tunnelmallisessa kirkossa. Outoa ajatella, etten enään haista puukirkkomme ihanaa tuoksua, joka suuren puisen oven avatessa tulvi nenääni. En koskaan enään kuule sen kellojen lyövän tuttuun rauhalliseen tahtiin. En astu enään kirkkon, jossa vanhempani siunattiin avioliittoon tai jossa monen moni rakas ystäväni asteli alpa päällä ripille. Surullista, mutta totta.

Kävimme siskoni kanssa kirkolla. (Tiedän, että jäljellä ovat enään vain rauniot, mutta kirkko se tulee minulle aina olemaan.) Tunnelma oli hyvin lohduton, mutta rauhallinen, jollaintapaa kauniskin. 
Joulukuusi loisti samalla tutulla paikallaan. Kirkon katto oli tumma, ei tumma noesta tai hiiltyneistä hirsistä vaan nyt se on lentänyt pois - katto on taivas. Seinät ovat myös hälvenneet - jäljellä ainoastaan vanha, paksu ja kaikkensa antanut kivijalka. Tältä näyttää nyt meidän rakas kirkkomme. ♡



































































13.12 Kun ylität suojatien ja autoilija antaa sinulle tietä: hymyile ja nosta kättäsi kiitokseksi. Toivottavasti saat samalla myös takaisin kauniin hymyn!
14.12 Hop! Nouse ylös ruudun ääreltä ja pidä itsellesi 10 minuutin jumppatuokio! Vatsalihaksia, punnerruksia ja sen sellaista.
15.12 Käväise pienellä happihyppelyllä, laita kuulokkeista joululauluja soimaan ja bongaa lähiympäristöstäsi tunnelmallisimmat jouluvalot!
16.12 Kehu vaatekaupassa empivää shoppailiaa. "Sopii sinulle muuten tosi hyvin" -heitto tuntemattomalta piristää takuuvarmasti!
17.12 Soita ystävälle tai vaikkapa sukulaisellesi ihan vain kysyäksesi kuulumisia!
18.12 Ota selvää paikkakuntasi ryhmäliikuntatunneista ja pyydä ystävääsi mukaan liikkumaan!
19.12 Pidä koulurepussasi mukana ylimääräistä välipalapatukkaa tai vaikkapa omenaa ja kun kuulet, että jollain kaverillasi on nälkä, tarjoa pientä purtavaa ystävällisesti hänelle.

tiistai 6. joulukuuta 2016

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ AHDISTAA!

Moikka ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Itsenäisyyspäivä ja sen tärkeät perinteet kuuluvat ja myös tuoksuvat näin joulun alla kotonamme. Pipareiden leipominen super hyvällä suvussa kiertävällä reseptillä on yksi tärkeimmistä traditioista jonka perheessämme aina aamupäivästä toteutamme - yleensä tyttö energialla. Joululaulujen kuuntelu, kynttilöiden poltto, herkullinen ruoka pitkän kaavan kautta sekä Linnan juhlien katselu glögin ja tuoreiden pipareiden kera kruunaa joka vuosi itsenäisyyspäivä iltamme! 

Tänään perinteet toistuvat tietysti samalla tutuksi tulleella kaavalla. Totesin äidille, että pipareiden tuoksusta tulee minulle hieman jopa ahdistava olo ja samalla myös kova janon tunne. Hah, kuulostaa naurettavalta. Eihän kukaan nyt piparin tuoksusta voi ahdistua? No sanokaa mun sanoneen niin kyllä voi - ainakin minä! Ahdistava olo ei suinkaan johdu siitä ettenkö rakastaisi joulun tuloa tai pipareiden leipomista. Vaan siitä, että tasan viisi vuotta sitten, kun leivoimme pipareita, pyörryin kirjaimellisesti astianpesualtaaseen. Heh! Tämän jälkeen oli hyvä juoda jotain makeaa, että verensokerit palautuisivat. Pyörtymisestä aiheutuva huono-olo on siis niinsanotusti jäänyt hajuaistini kautta mieleeni, jonka vuoksi jokaikinen itsenäisyyspäivä sen tunnen. Ja jonka vuoksi jokaikinen kerta, kun pipareita leivon on vieressäni oltava vesi- tai maitolasi. 

Vaikka tämä ahdistus piparintuoksusta vieläkin ehkä hitusen haittaa itsenäisyyspäivä traditiotani, en sen missään nimessä anna pilata tätä ihanaa päivää taikka edes pipareiden leipomista! On ihanaa viettää päivä rauhallisissa tunnelmissa kotona rakkaan perheen seurassa ja mikä parasta on se, ettei kouluun tuona päivänä ole menemistä!  




Olisi ihanaa kuulla, että onkos teillä itsenäisyyspäivälle minkäänlaisia perinteitä? Tai onko siellä ketään "yhtä outoa", jota piparin 
tuoksu ahdistaisi (toivottavasti ei :D)..? 

Sitten olisikin aika avata tämän päivän Hyvän mielen kalenteri! Jos et kalenterista ole vielä kuullut on sen ideana tuottaa joko itselle tai muille ihmisille hyvää mieltä jollain pienellä teolla tai eleellä. Joka päivä julkaisen "tehtävä luukun" joko päivän postaukseen, mutta jos tai kun joka päivä ei postausta tule näkyy luukku vanhan postauksen loppussa! Jos et jostainsyystä päässyt ideaan vielä sisälle on tarkemmat selostukset kalenterista edellisessä postauksessa. :-)

6.12 Itsenäisyyspäivä illan kunniaksi sytytä kynttilä ikkunalaudalle. Hyvin pieni, mutta kaunis ele. Samalla osoitat kunnioitusta sodassa kaatuneille ja urheille taistelijoille, jotka säilyttivät itsenäisyyden rakkaassa kotimaassamme! ♡

7.12 Kommentoi tuntemattoman henkilön Instagram kuvaan jotain positiivista. Älä unohda iloisia emojeita!

8.12 Koulun käytävillä kävellessäsi pidä ovea auki myös perässä tulevalle henkilölle. 

9.12 Raskaan koulu- tai työviikon jälkeen olisi tehtävänäsi laittaa sauna lämpeämään, napata lasillinen kylmää juotavaa matkaan ja rentoutua hyvissä löylyissä! Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! :-)

10.12 Nyt on aika avata se päivällä kaupasta ostettu herkkupussi, käpertyä sohvan uumeniin viltin kera ja vaikkapa avata tv:stä X Factor tai pelata korttipelejä sisarusten kanssa! 

11.12 Kaupassa käydessäsi sano myyjälle jokin erityinen kiitos. Esimerkiksi kehu hyvästä palvelusta tai toivota mukavaa päivänjatkoa ja hyvää joulunodotusta! 

12.12 Puolet joulukalenterista on nyt avattu, joten on hyvä aika alkaa askartelemaan joulukortteja! 

-Iida

maanantai 5. joulukuuta 2016

HYVÄN MIELEN KALENTERI

Viimepostauksessa kerroin siskoni olleen innoissaan joulukalenteristaan ja pakko myöntää, että tuo samainen into on tarttunut nyt myös minuun! Jep, tiedän kuulostavani nyt hieman oudolta ja ehkä jopa hitusen lapselliselta, mutta odottakaas kun kerron!

Marraskuun viimeisenä päivänä eli toisinsanoen muutama päivä takaperin sain hyvältä ystävältäni viestin, jossa hän pyysi minua mukaan toteuttamaan niinsanottua "yhteistä joulukalenteria" -hyvän mielen kalenteria. Ideana siis on, että joka päivä keksimme toisillemme jonkun pienen asian mikä toisen pitää sitten toteuttaa sinä kyseisenä päivänä. Esimerkiksi: toivota jollekkin mukavaa päivää tai hymyile vastaantulevalle henkilölle. Päivän hyvä teko voi myös liittyä sinuun itseesi: hengähdä koulukirjojen parista hetkeksi kuuman kaakaon äärellä tai tee itsellesi hemmotteleva kasvohoito rankan päivän jälkeen.

Idea kuulosti niin kiinnostavalta, että pakkohan tuohon oli tarttua mukaan! Mitäs te sanotte? Olisitteko valmiita hyppäämään minun ja ystäväni Venlan matkaan toteuttamaan tätä kyseistä kalenteria? Nimittäin ajattelin, että olisi mahtavaa jos siltä ruudun toiselta puolen myös joku teistä lukijoista lähtisi matkaan tuottamaan hyvää mieltä pienillä teoilla itselle ja myös muille!

Päätin, että aloitamme kalenterin täällä blogin puolella vasta tänään (5.12). Kalenteri kuitenkin kestää koko joulukuun, jotenka pieni viivästys alku kuusta ei toivottavasti haittane! Julkaisen luukut yksitelleen täällä blogissa aina postauksen loppuun, jos tai kun postauksia ei kuitenkaan joka päivä tule kirjoitan seuraavan luukun aina vanhimman postauksen perään!


5.12  Aloitetaan helposta! Laita rentouttavaa joulumusiikkia soimaan, istahda lattialle ja pidä 10-15 minuutin kestoinen venyttely-/rentoutumistauko! Helppoa, nopeaa ja mikä parasta rentouttavaa! :-)


Kommentoi ihmeessä alas, jos olet valmis ottamaan "haasteen" vastaan ja lähtemään minun ja ystäväni matkaan toteuttamaan tätä hauskaa joulukalenteria. Annetaan hyvän kiertää!





torstai 1. joulukuuta 2016

SYYTÄ HUOLESTUA?

Hui! Taas on yksi kuukausi hurahtanut nopeaa vauhtia ja tuntuu etten mitään ole aikaiseksi saanut. Ainakaan näitä postauksia, ups... Pitäisiköhän tässä alkaa jo huolestumaan mihin aika oikein lentää..? Noh toivottavasti ei, sillä parempihan se näin päin on kuin, että kello ei lainkaan tikittäisi. Ihanaa, että joulu lähestyy!

Tänään sain herätä pikkusiskon onnelliseen hehkutukseen siitä kuinka ensimmäisen luukun joulukalenterista saa jo avata! Pian avautui myös varovasti huoneeni ovi ja kuulin sipittävän, mutta erittäin iloisen äänen kysyvän: "Iida joko sä avasit sun kalenterin?". Unihiekkaa en silmistä ehtinyt pyyhtäisemään, kun Veera lensi jo hakemaan kalenteriani ja pakkohan se oli heti avata -  aivan vain Veeran mieliksi. Okei okei, tunnustan... Maistui se suklaa ihan hyvältä heti noin vasta heränneenäkin! :-D

No mutta mitenkäs teillä on lähtenyt joulukuu käyntiin? Roikkuuko kalenteri seinällä jo eka luukku avattuna? Onko punaiset tyynyt kaivettu komeroista ja kynttilät sytytetty? Itse voin tunnustaa, että joulutähti on paikoilleensa jo päiviä sitten löytänyt, punaiset paidat on ripustettu vaaterekkiin enkä kynttilöidenkään suhteen tänä jouluna ole säästellyt. On ihanaa koulun jälkeen laittaa tuikut palamaan ja sammuttaa kirkkaat kattovalot. Kynttilät tuovat vain heti aivan toisenlaisen tunnelman! Teen nykyään jopa läksytkin kynttilöidenvalossa... Kai se on ihan okei?





sunnuntai 23. lokakuuta 2016

3 ASIAA...

3 asiaa, joista pidän...

♥ Elämästäni, joka tällähetkellä rullaa kevyeen tahtiin eteenpäin ilman suurempaa taakkaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elämäni olisi täydellistä. Olen kuitenkin ottanut tavoitteekseni nauttia elämän pienistä iloista ja yrittänyt muuttaa niitä inhottavia pieniä juttuja mitä sattuukaan eteen tulemaan.
♥ Perheestä ja ystävistäni
♥ Rauhallisista perjantai-illoista kynttilöiden, leffan ja pehmoisen viltin kera, jolloin on lupa hengähtää ja ajatella jotain aivan muuta kuin opiskeluun liittyviä asioita - tai olla ajattelematta yhtikäs mitään.


3 asiaa, joista en pidä...


♥ Epärehellisyydestä
♥ Asioiden pitkittämisestä ja siitä, että ne aina löytää kuitenkin edestäpäin. Argh, ärsyttävintä ikinä!
♥ Myöhästymisestä

































3 asiaa, joita tein viikonloppuna...

♥ Tapasin ystäviäni ja katsoimme yhdessä lauantai-iltana Possea. On muuten hauska ohjelma!
♥ Söin hyvää ruokaa rakkaiden seurassa.
♥ Pakkasin tarvittavat jutskat maanantaina starttaavaa minilomaa varten.


































3 asiaa, jotka osaan...

♥ Aikatauluttaa asiat ja myöskin toteuttaa ne!
♥ Olla lasten kanssa.
♥ Kannustaa


3 asiaa, joita en osaa...

♥ Puhua kieliä
♥ Valehdella
♥ Kastella kaktuksia tarpeeksi vähän, sillä saan aina hukutettua ne.. Viimeksi toissapäivänä.


3 asiaa, jotka haluaisin osata...

♥ Kävellä käsillä
♥ Lukea nopeaa ja sujuvasti
♥ Opetella syömään sieniä, mutta hyi olkoon ne maistuvat pahalta!









3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...

♥ Maalata vielä kolmannen kerran isovanhemmiltani saamani ihanan puisen jakkaran, jotta saisin tuotua sen kirjoituspöydän ääreen. Tätä prosessia olen pitkittänyt jo muutaman kuukauden, hups.
♥ Kirjoitella useammin postauksia tänne teille, sillä aina löydän tämän innon niinsanotusti uudelleen, mutta aikaa ei silti aina löydy riittävästi... 
♥ Lyhentää vanhojentanssimekkoani muutamalla sentillä.







































































3 asiaa, joista stressaan...

♥ Koulunkäynti ja varsinkin äidinkielentunnilla tehtävät esitelmät ovat stressaavinta ikinä!
♥ Sotkuisesta huoneesta ja ajatuksesta, että se pitäisi siivota. Vaikka toisaalta siivoaminen ajan kanssa on ihan mukavaa!
♥ Aamuisesta 'mulla ei oo mitään vaatteita!' -fiiliksestä. Vaikka komerot pursuavat jos minkä näköisistä nauleista ja housuista. Aina olisi kuitenkin vain kiva olla kaikkea enemmän, vai mitä? Tuo asia on sellainen mistä minun pitäisi opetella päästämään irti..

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...


♥ Kynttilät ja rauhallinen musiikki.
♥ Kaunis auringonlasku usvan keskellä.
♥ Nukkuminen puhtaiden lakanoiden välissä.

































3 asiaa, joista puhun usein...

♥ Valokuvaamisesta
♥ Liikunnasta ja urheilemisesta
♥ Koulunkäynnistä

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle...

♥ Rennot, mutta samalla myös tyylikkäät suorat housut.
♥ Pehmoiset pörrösukat
♥ Pitkät neuletakit

3 asiaa, joita en pue päälleni...

♥ Korkokengät arkena. Vaikka haluaisinkin en vain jaksa tai pikemminkin osaa..
♥ Mitään vihreää
♥ Super matalavyötäröisiä farkkuja.


































3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...

♥ Pastellinvärisiä kynsilakkoja
♥ Ylipolven saapikkaat
♥ Uuden objektiivin kameraani

3 asiaa, joista unelmoin...

♥ Pääsemisestä toimintaterapeutiksi ja ehkä joskus tulevaisuudessa oman yrityksen perustamisesta.
♥ Muuttamisesta omaan asuntoon ja varsinkin sen sisustamisesta.
♥ Kiireettömästä ajasta

































3 asiaa, joita pelkään...

♥ Läheisten menettämisestä
♥ Pilkko pimeällä yksin vaeltelemisesta - varsinkin ulkona! 
♥ Maailmalla tapahtuvista kauheuksista


3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...

♥ Pääseväni rantalomalle jonnekkin lämpimään.
♥ Toivon saavani hiuksista pitkät ja hyväkuntoiset.
♥ Ennenkaikkea aurinkoisesta syyslomasta!


lauantai 1. lokakuuta 2016

SPOTTAILLAAN RUSKAA

































































Huh, että rakastan syksyä! Upeaakin upeammat värit, viilenevät- ja pimenevät illat sekä aamut jopa rankkasateet saa olon tuntemaan rauhalliseksi ja ennenkaikkea turvalliseksi. Ylipolven ulottuvat neulemekot ja jalkojen alla narskuvat kumisaappaat ovat ehdottomasti niitä tämän hetken lemppareita! Kuvia on otettu muistikortit pullolleen, joten nyt olisi hyvä aika tulla niitä tännekkin laittelemaan.

Alkuviikosta päätimme poikaystäväni kanssa ottaa auton alle ja lähteä niinsanotusti spottailemaan upeita luontomaisemia - ja niitähän riitti! Ensi vuonna ruskan aikaan olisi haaveissa hurautella kamera matkassa Lappia kohti. Toivotaan että kyseinen haave käy toteen... Nimittäin pakko myöntää, että tää tyttö ei ole Rukatuntureita pohjoisemmaksi ikinä astunutkaan. Sinne siis!

Mitenkäs teidän syksy on hurahtanut? Onko koulussa/töissä kaikki ok ja sängynpohjalta jaksettu nousta joka ikinen arkiaamu?
Mun koulunkäynti lukion tokalla on lähtenyt ylättävänkin ok:sti käyntiin. Ensimmäinen koeviikko selätetty eikä herätyskelloakaan ole - vielä - tarvinut pamauttaa tohjoksi seinään. Joten hyvin pyyhkii!





































-Iida