sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

MINÄ...

... Joudun tekemään koulun ja ylipäätään opiskelun kanssa hyvin, hyvin paljon töitä. Tämä johtuu keskivaikeasta lukihäiriöstäni 
mikä minulle todettiin vasta lukion ensimmäisenä vuonna. Siispä käyn lukion neljään vuoteen.

.... Pidän kaikennäköisistä käsitöistä, kirjoittamisesta, leipomisesta, valokuvaamisesta ja oikeastaan kaikesta mitä käsillä voikaan tehdä. Kirjoittamisen kanssa minulla tulee kuitenkin paljon virheitä, jonka uskon teidän lukijoidenkin huomanneen täällä blogin puolella. Toivon kuitenkin kehittyväni päivä päivältä, jolloin lukivaikeuteni voisi hieman hälventyä tämän kirjoittamisen suhteen!

... Rakastan touhuta lasten kanssa. Uinnin ja urheilukoulun ohjaaminen on varmasti rohkaissut minua entisestään ja antanut 
varmuutta selvitä uusista tilanteista. Tällähetkellä unelma-ammattini olisi työskennellä toimintaterapeutin alalla, jossa saisin kommunikoida ihmisten kanssa tekemällä erinlaisia asioita ja sitä kautta auttaa heitä.

... Olen ollut ehkä kaksi kertaa koko elämäni aikana sairasteluiden vuoksi pois koulusta.

... Olen myöhästynyt ainoastaan kerran oppitunnilta tämän 10 vuoden opiskelun aikana.

... Olen englannissa tosi huono, jonka vuoksi lähden vuoden päästä kolmeksi viikoksi Englantiin kielimatkalle oppimaan kieltä!

... En ole koskaan maistanut alkoholia, tupakkaa, nuuskaa, huumeita tai energiajuomaa.

... Tarvitsen joka yö 10 tuntia unta, jotta jaksan seuraavana päivänä olla skarppina.

... Rakastan kaikenlaista liikuntaa painista ryhmäliikuntatunteihin!

... Olen allerginen eläinpölylle.

... Innostun hyvin helposti uusista asioista.

... Tiedän kuitenkin tietyissä asioissa mitä tahdon ja mitä en. Tällöin osaan hyvin pitää puoleni.

... Tykkään olla yksin.

... Sain hankittua eilen super ihanan vanhojentanssimekon kaappiin odottelemaan ensivuoden tansseja, jihuu!

... Teen useasti listaa kännykän muistiin tulevan päivän askareista, jolloin saan myös paljon tehtyä päivän aikana. 














































... Olen huomannut kesän aikana, että olen saanut paljon rohkeutta lisää. En tiedä mistä se johtuu, mutta tuntuu että osaan ollan nyt kunnolla oma itseni. Pitää vaatteita joita oikeasti haluan. Erottua joukosta. Ajatella mitä juuri minä haluan elämältäni!

... Pidän kirpputoreista ja kierrättämisestä. Miksi ostaa kaupasta hirmu kalliita vaatteita kun kirpputoreilta voi löytää aivan yhtä laadukkaita jutskia kuin kaupasta ja mikä parasta super halvalla! Tämän vuoksi teenkin mielummin löytyjä kirppareilta kuin kaupoista.

... Rakastan kaikkia vuodenaikoja talvea, kevättä, kesää ja syksyä. Mielestäni jokaisessa näistä on niinsanottu jokin ihana oma juttunsa. Esimerkiksi näin kesällä on ihanaa vain istua ulkona, kuunnella lintujen lauluja, lipittää mehujäätä ja vaikkapa hieman ruskettua!

Siinä oli muutama asia minusta, joita te blogin seuraajat ette ehkä vielä tienneet! Vai tiesittekö? Toivottavasti piditte postauksesta ja saitte jotain uutta tietoa täällä ruudun toisella puolen kirjoittelevasta kaikkia vuodenaikoja rakastavasta ja kymmenen tunnin yöunia tarvitsevasta tytöstä.

Minkälaisia postauksia te lukijat toivotte? Olisi nimittäin kivaa saada postauksiini jotain inspiraatiota myös sieltä ruudun toiselta puolen! 

-Iida

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oli kiva postaus! Rakastan sun blogin kuvia, tosi hyviä :)

Harmi, että sulla on lukihäiriö, varmasti se vaikuttaa aika paljon lukio-opiskeluun. On tosi hienoa kuitenkin, että jaksat tsempata koulun suhteen. Se on just oikee asenne ja kantaa varmasti pitkälle :)

Unknown kirjoitti...

Kiitos ihanasta kommentistasi! <3

Joo vaikuttaahan se, mutta olen oppinut niinsanotusti elämään asian kanssa jolloin jaksan opiskella, ja paljon. (-: