lauantai 2. heinäkuuta 2016

LEMPPARIJUTSKIA

Itse tykkään paljon lueskella toisten bloggareiden postauksia ja katsella videoita heidän tämänhetkisistä lemppareista ja monesti myös muiden kautta inspiroidun kokeilemaan jotain uutta. Hyvin useasti nämä uudet testailut ovat myös päätyneet minunkin suosiheihini!

Nyt kun itsellenikin on tässä alkukesästä muodostunut muutama lempituote niin ajattelin, että olisi ihan mukavaa jakaa niitä tänne teillekkin bloginlukijoille. Toivottavasti pidätte postauksesta ja ehkäpä jopa innostutte hankkimaan itsellenne jotain samaa mitä postauksessa esille tuon! 

Aivan ensimmäinen ja ehkä jopa lemppareistakin lempparein on tämä yllä näkyvä Garnierin puhdistusvesi. Tiedän, että tätä on hehkutettu aivan äärettömän paljon hetki sitten muillakin blogeilla ja mainoksia on tv ja Youtube ollut pullollaan, mutta se on kaiken tämän arvoista! Finnit ovat vähentyneet huomattavasti ja iho pysynyt suhteellisen siistinä. Vaikka luulen, että meikkivoiteen poisjättämisen ja finnien lähtemisen kanssa on varmasti ollut suuri rooli on tämä puhdistusvesi auttanut huimasti ainakin omaa ihoani. Suosittelen!

Ihoni on ruskettunut nyt alkukesästä huomattavan paljon, jonka vuoksi olen myös parantanut sen kosteuttamista alla näkyvällä Argan Care vartalorasvalla. Sain tämän kerran lahjaksi ystävältäni ja tuolla kaapin uumenissahan se ehti melkeimpä kaksi vuotta odotella aukaisemattomana tätä kesää. 
Kyseinen rasva kosteuttaa hyvin tehokkaasti ja mikä parasta on koostumukseltaan hyvin kevyt ja imeytyy ihoon hetkessä.

Sitten päästäänkin kynsien pariin! Joku saattaa muistaa, että harrastin tehokkaasti uintia vielä reilut vuosi takaperin, vai muistaako? Uinnin ja kloorin vuoksi kynteni olivat tuolloin hyvin heikossa kunnossa. Nyt vihdoin voin todeta, että ohuista ja liuskottuvista
 kynsistä on päästy eroon ja tilalle on kasvaneet paksut ja terveet kynnet, jiihaa! 

Tällähetkellä minulla on kaksi kynsilakkaa, jotka ovat päässeet hyvin hartaaseen käyttöön varsinkin tässä alkukesästä! Lumenen Gel Effect sarjaa oleva kaunis persikan sävy 57 (Spring is Here) ja Mavalan beige lakka sävyssä 311 (Ivory Beige) sopivat oikeastaan jokaiseen tilanteeseen!

Kynsilakkojen alla näkyvät kaksi (kolmas ei näy kuvassa) marmorilautasta löysin tässä viikko sitten kirpputorilta 2€ ja olen 
tykästynyt niihin kovasti!

Myös kangasponnarit on tässä viime kevään aikana nousseet suureen suosioon, joten pakkohan niitä oli minunkin päästä 
kokeilemaan ja yllätys yllätys tykännyt olen kovasti! Ne eivät jätä hiuksiin normi ponnarin lailla sitä inhottavaa rajaa tai lainetta, 
mikä on suuri plussa! Kuvassa näkyvän värikkään ponnarin ostin BikBok:n alesta ja valkoiset Glitteristä.

Taidan olla sellaista tyyppiä, joka kangistuu käyttämään aina vain samoja vanhoja helmikorviksia ja vaikka valinnan varaa löytyisi 
ei niitä vain tule vaihdettua..
Nyt löysin kuitenkin uudet super ihanat ja hieman erinlaiset korvikset johon olen tykästynyt täysin! Nimittäin nämä alla näkyvät kultaiset korvakorut ovat päässeet jo moneen otteeseen käyttöön. 
Pieni timantti tulee korvalehden etupuolelle, normaalin korvakorun tapaan. Alla näkyvä pieni kaareva timanttirivistö kiinnitetään 
tappiin takaapäin, jolloin se tulee näkyviin kauniisti korvalehden alareunaan.  

Tämä on ehkä hieman outo suosikki nimittäin kännykänlaturi. En toivottavasti ole ainut joka saa iPhonen laturin vähän väliä 
hajotettua, vai olenko? Kuitenkin tuossa hieman joulun jälkeen sain taas epäkuntoon laturini johdon, joten olihan se pakko uusi 
lähteä ostamaan. Turhauttavaa. 
Löysin kuitenkin Kodinkoneliikkeestä tämän myös sisustuksellisesti hyvännäköisen mustavalkoisen laturin. Ja vautsi vau, sehän 
on säilynyt jo ainakin viisi kuukautta aivan käyttökelpoisena! :'D 



Sitten siirrytään muutaman vaatekappaleen pariin. Yllä näkyvät biksut ostin Thaimaasta muutama kuukausi sitten ja näille on 
kyllä tullut käyttöä jo yllättävänkin paljon! Ihastuin täysin Thaimaassa tälläisiin ehkä hieman erinlaisiin "korkeisiin" bikinien 
yläosiin joten pakkohan sieltä muutamat tälläiset oli ostaa. Tällähetkellä uima-asu ostoslistalla olisi korkeavyötäröiset mustat 
bikinien alaosat ilman mitään helyjä tai naruja. Jos tiedät mistä tälläiset voisin löytää niin olisi ihanaa jos viitsisit vinkata siittä minullekkin!  

Salitreeni on kuulunut melkeimpä päivittäiseen ohjelmaani jo noin vuoden verran, joten pakkohan niitä treenivaatteitakin on 
joskus hieman päivitellä. Viimeksi satsasin näihin Adidaksen kokopitkiin juoksuhousuihin ja olen saanutkin jo paljon positiivista kommenttia nämä päällä treenatessa. Housut ostin Oulun Stokkalta.

Sitten päästäänkin kesäisiin alaosiin. Tuntuu etten oikeastaan koskaan löydä kivoja housuja, hametta, shortseja tai mitään 
nättiä alaosaa, mutta nyt on kyllä pakko todeta että olen tänä kesänä löytänyt jo hurjan määrän ihania shortseja, hameita ja liehuhousuja. Mikä parasta ne eivät ole (ainakaan vielä) vieneet minua ja lompakkoani konkurssiin sillä ison osan niistä olen löytänyt kirpparilta! Hyvä kirppislöydön esimerkki on esimerkiksi kuvan alareunassa näkyvä valkoinen farkkuhame hopeisilla napeilla, 2e.
Myös nämä mustat pitsisetshortsit löysin Thaimaassa ollessani pienestä katukojusta muutamalla eurolla. 


Vielä näin loppuun päätin laittaa kolme pientä pätkää tämänhetken ehdottomista lemppari biiseistä, joista ainakin mulle tulee tosi hyvä- ja kesäinen fiilis! Jos teillä on jotain tosi kivoja kesäbiisejä niin laittakaahan ihmeessä biisien nimet kommenttiboksiin, sillä olisi mukavaa saada laajennusta soittolistaani! (-:





-Iida

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kesäbiisejä löytyy lisää facebook.com/kesabiisit

Unknown kirjoitti...

Oij, kiitos vinkistä! Pitääpä käydä tsekkaamassa. (-: