sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

JUHANNUS TERKUT





Vanhan kansan mukaan Suomen kesä loppuu juhannukseen, kesä on ohi ja päivät lyhenevät.
Juhannus ei mielestäni kuitenkaan vielä tarkoita sitä etteikö kesä jatkuisi, taikka sitä, että koulureput ja kynät pitäisi kaivaa kaapista jo lähtövalmiiksi tulevaa lukuvuotta varten. Vai mitä mieltä te lukijat olette?

Juhannus on keskikesän juhlaa, jolloin pitää ottaa kaikki ilo irti! Nauttia lähellä sekä myös kaukana olevista ystävistä, lämmittää juhannussauna, valvoa myöhään, pelata pihapelejä ihanalla, tutulla ja turvallisella ystäväporukalla, syödä herkullista grilliruokaa, soudella auringon laskiessa horisonttissa sekä nauraa paljon!

Meidän juhannus on ainakin niitä iltoja jotka varmasti muistaa vielä silloinkin kun hiukset alkavat harmaantua!
Viime vuonna näihin aikoihin meidän perhe starttasi autolla kohti Vaasan Mustasaaren mökkiä, jonne majoituimme viikonlopun ajaksi ystäviemme kanssa viettämään ihanaa ja lämmintä juhannusta. Tänä vuonna auto kuitenkin pysyi hyvässä tallessa omassa autotallissaan, sillä vietimme ihanan (vaikkakin aika sateisen) juhannuksen täällä kotosalla, Ylivieskassa.










Perjantai-ilta vietettiin rennoissa tunnelmissa rakkaan ystäväperheen kanssa täällä meillä.
Siitä illasta jäi näin päällimmäisenä mieleen taivaallisen ihana ruoka (Josta tulikin eniten kuvia sinä iltana, heh).
Söimme siis kesän herkkuja; uusia perunoita, savustettua lohta, tuoresalaattia sekä lohen kanssa ruohosipuli-kermaviili kastiketta.
Oi että ruoka maistui hyvälle siinä seurassa!
Jälkiruokana oli tietenkin päivällä leivottua täytekakkua superherkullisilla mansikoilla, nams!


Kun vatsat oli saatu täyteen, virittelimme vanhojen videoiden katselunurkan olohuoneeseen. Kömmimme kaikki vilttien kanssa sohvalle ja vuorasimme lattian tyynyillä istuttavaksi. Että siinä olikin hauskaa muistella vanhojen videoklippien lomassa sitä, mitä kaikkea olemme ehtineet tämän porukan kanssa tehdä ja touhuta. Paljon unohtumattomia juttuja on varmasti luvassa tulavaisuudessakin!




Lauantai-iltana meidän perhe hyppäsi pyörien selkään. Olimme nimittäin sopineet toisen ystäväperheen kanssa illanistujaiset heidän luokseen. Sekin ilta meni kuin siivillä! Pääsin Jennin kanssa työntämään veneen ensimmäistä kertaa tänä kesänä vesille ja soutelemaan. Oli niin rentouttavaa istua vain veneen reunalla ja katsella kuinka aallot tekevät tuhansien spirallien muotoisia renkuloita airojen rikkoessa veden pintaa. Mikä parasta ilma oli täydellinen, vaikka välillä vesipisaroita taivaalta tulikin, aurinko paistoi koko illan ennen kuin vaipui unten maille.

Miten teillä sujui juhannus 2015? Tuliko paljon tavattua kavereita? Vai vietittekö juhannuksen omissa oloissanne kotona vaikkapa niitä vanhoja videoita katsellen? ;-)

Jeps, nyt taitaa olla minunkin jo hyvä aika painua pehkuihin sillä viime iltoina on tullut hieman valvottua. Mikähän mahtaa olla syy siihen? Heh. Öitä!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vietettiin ihan perheen kanssa kotona, ei oikein viitsitty mennä mökille tälläisellä säällä :/ Mutta hauskaa oli silti! :-D

Anonyymi kirjoitti...

Itse vietin melkein koko juhannuksen töissä, mutta ei haittaa ollenkaan kun ajattelee senkin asian positiivisesti :) tuli rahaa ja oli toisaalta huono ilma olla jossakin mökkeilemässä. Juhannukseen kuuluu ehdottomasti sauna, koivuvihdat, herkuttelu ja hyvä seura <3

Unknown kirjoitti...

Mukavaa kuulla! :-) Oli se kyllä harmi kun vähän heikot kelit oli..

Unknown kirjoitti...

Aivan, tuolla asenteella pärjää pitkälle! (-:

Anonyymi kirjoitti...

Keitä tuttavia jos saa kysyä? :)