torstai 4. kesäkuuta 2015

Sheinside outfits

En taida olla ainut tyttö joka aina näin kesän alussa alkaa pohtimaan sitä, kuinka ei ole mitään ihania kesähellevaatteita jotka voisi vain vetää päälleen paahteisena päivänä. Tai kuinka kaikki edellisen kesän vaatteet näyttävät jo aivan nuhjuisilta päällä. Vai olenko väärässä?

Muutama päivä taakseppäin kuitenkin eksyin Sheinside nimiselle nettisivustolle selailemaan ihanan värikkäitä uutuus kesävaatteita. Siittä sainkin idean toteuttaa tämän postauksen johon siis keräilin SheInside:n nettisivustoilta ihania vaatteita ja asusteita jotka voisin hyvin pukea ylleni tänä kesänä.

Jokaisen vaatteen ja asusteen linkit löytyvät värikkäistä tekstiosuuksista!



Ensimmäiseen kollaasiin kokosin niinsanotusti kokonaan tämän ihanan shortsiasun ympärille. Rakastuin suunnattomasti asuun ja etenkin sen väritykseen sekä inkkarimaisiin kuvioihin. Vilpoisana kesäiltana rennon shortsiasun päälle olisi helppoa vain vetäistä kuvassa näkyvä harmaa pörrötakki. Asun viimeistelyä varten valitsin vielä ihanan pienen ruskeaa tekonahkaa olevan käsilaukun, jonne saa helposti sujautettua kännykän ja vaikka hieman jätski rahaa kuumaa hellepäivää varten!

Toisena silmääni pisti SheInside:n nettisivuilla kauniit ja tyylikkäät mekot. Joten näin tulevien kesän rippijuhlien aikaan ajattelin myös linkata teille muutamat erittäin ihanat mekot ainakin minun makuuni. Kollaasissa oleva ensimmäinen sinivalkoinen mekko yläriviltä on mielestäni kuitenkin hieman enemmän niinsanottu "arkimekko" kuin juhlissa käytettävä, ainakin minun makuuni. Toisena kuvassa olevaan turkoosi-valko-vaalenapuna-kelta raidalliseen mekkon ihastuin heti ensinäkemältäni.
Kolmas mekko on mielestäni kesämekko jonka värityksestä ja kuvioinnista pidän erittäin paljon!
Neljännestä mekosta - turkoosista max mekosta tykkään myös hyvin paljon. Yläosa on hieman erinlainen kuin muissa ja paksu hopeainen vyö tuo mekkoon kontrastia. 
Alarivin simppeli vaaleansininen mekko on myös hyvin kaunis ja pidän erityisesti tämän mekon "sivuhalkeamista", vai miksi niitä oikein pitäisi kutsua? 
Seuraavana vuorossa on Sheinside:n sivuilta löytynyt mielestäni ihanin max mekko ikinä! Jos tälläisen saisin vaatekokoelmaani niin se olisi minulla käytössä varmasti erittäin, erittäin paljon.  
Musta mekko valkoisilla palloilla on erittäin klassinen jota varmasti jokainen tyttö tulsi käyttämään jossain vaiheessa elämää! Mekossa on erittäin kiva avonainen selkäpuoli sekä "kaksinkertaiset" naruolkaimet. 
Viimeinen ihanan kesänvärinen keltainen mekko näyttää myös hyvin tyylikkäältä ja voisin hyvin kuvitella itseni pitämässä tälläistä mekkoa esimerkiksi syntymäpäivilläni loppukesästä! Yllätyin myös hyvin paljon, että tämän mekon alennushinta on tällähetkellä vain 16€. Joten jos yhtään kiinnoistuit mekosta niin kipinkapin tilaamaan oma kokosi, sillä niitäkin näytti vielä rutkasti olevan!


Toiseksi kokonaiseksi asuksi valitsin niinsanotut hippivaatteet. Nämä hapsupaidathan ovat taas tulleet mutiin joten halusin tietenkin yhdistää sen johonkin asukokonaisuuteen. Paidan kanssa halusin yhdistää mahdollisimman normaalit ja hieman korkeavyötäröiset vaaleat shortsit. Päätin myös lisätä asuun kolmiketjuisen kaulakorun joka sopii hyvin tyyliin.



















































Viimeiseksi asuksi halusin valita hieman niinsanotusti siistimmän asukokonaisuuden, jota pitäisin mielihyvin päälläni esimerkiksi jonkinlaisisa juhlatilanteissa! Paidaksi valitsin rennon löysän mustan paidan jota koristaa valkoinen kaunis pitsihelma. Alaosaan kuuluu mustat tiukat farkut sekä mustat sirot ja hyvin kauniit korkokengät, joissa on pieniä kultaisia yksityiskohtia. Halusin myös koruilla tuoda kontrastia tähän ehkä hieman tylsään asuun joten valitsin korvakoruiksi valko-kulta-helmi-timanttikorvikset, yksinkertaisen kultaisen rannerenkaan sekä koko kultaisen laukun ketjuhihnalla.

Itse olen ainakin hyvin vakuuttunut Sheinside:n tuotevalikoimasta hintaan nähden! Mitäs te piditte asuista ja mekoista joita tänään teille hieman esittelin? Kertokaa teidän mielipiteenne Sheinsiden vaatteista ja jos jollain on kokemusta kyseisestä kaupasta tilaamisesta, niin olisi mukavaa jos jakaisit ne tänne kommentteihin minullekkin! (-:

Sheinside: http://www.sheinside.com/

3 kommenttia:

Alma kirjoitti...

Aivan ihania asukokonaisuuksia ja vaatteita! :-)♥

Kristiina kirjoitti...

Itekin tykkään tosi paljon sheinsiden vaatteista ja onhan siellä monentyylisiä, että jokaiselle löytyy jotakin! Oma kokemus kyseisestä kaupasta on kyllä vähän huono, kun olen tilannut sieltä yhden mekon (joka itseasiassa oli mulla teidän konfiksessa :D) ja laatunsa takia jäi kyllä tähän asti ainoaksi tilauksesi :/ Voi olla, että sain vaan maanantaikappaleen, kun muista blogeista olen lukenut hyvää palautetta. Ehkä joskus uskaltaudun laittamaan uuden tilauksen.

Unknown kirjoitti...

Heh eikö olekkin! ;-)