torstai 14. toukokuuta 2015

LIVBOX - YHTEISTYÖTÄ

Tämän päiväisestä postauksesta olen hyvin, hyvin innoissani! Sain nimittäin tilaisuuden tehdän yhteistyötä LivBox nimisen yrityksen kanssa toukokuun ajan. Oletteko koskaan kuulleet kyseisestä yrityksestä? Mikä tämä on? Miksi juuri sinunkin kannattaisi tilata tämä box:i? 

LivBox on mahtava tilaisuus tutustua upouusiin kosmetikkatuotteisiin, kotoa käsin ja hyvin halvalla!
Voit tilata box:in kuukaudeksi, kahdeksi tai vaikkapa koko vuodeksi. Etkä varmasti tule pettymään! Hinnat sekä tilausohjeet löydät LivBox:n nettisivustoilta, jonka linkkaan postauksen alapuolelle. 
Olen itse jo hyvin kauan pohtinut tilaavani LivBox:n itselleni, mutta en ole koskaan saanut sitä aikaiseksi. Nyt kuitenkin kun sain mahtavan tilaisuuden tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Olen varma, että joku päivä tilaan kyseisen "mysteerilaatikon". 
Sillä ihastuin LivBox:iin täysin!

Olin hyvin yllättynyt myös erittäin pikaisesta postituksesta. Vain muutama päivä ja pam, laatikko oli jo kolahtanut postilaatikkooni! Kerron postauksessa jokaisesta box:sta paljastuneesta tuotteesta oman rehellisen mielipiteeni kuvien kera. 

Pidin erittäin paljon paketin ulkonäöstä ja siittä kuinka kauniisti tuotteet oltiin sommiteltu paikoilleen korallin paperiin käärittynä ja oranssin sinetti oli kuin piste i:n päälle! 

Ensimmäisenä paketista paljastui Nail Cover Stickers merkkisiä koko kynnen peittäviä koristetarroja. Pakkaus sisälsi myös muotoilukynsiviilan helpottaakseen tarrojen viimeitelyä. Noin vuosi sitten harrastin kovasti kynsien lakkaamista, koristelua ja oli minulla käytössä muutamia kertoja kyseisen laisia koko kynnen peittäviä koristetarrojakin! Tälläkertaa tarrat olivat aika rohkeita minun makuuni. Laitan kuitenkin tarrapaketin odottelemaan laatikkooni, sillä eihän sitä koskaan tiedä jos mielipiteeni näiden tarrojen kuvioinnin suhteen muuttuisikin! 
Jos sinä siellä kuitenkin ihatuin näihin alla oleviin tarroihin, niin klikkaa ihmeessä osoitteeseen kauneutta.com sillä sieltä tarttuu mukaan varmasti jokaiselle tytölle jotain kauneustuotteita, hiuksista varpaan kynsiin!

Sitten päästäänkin huulten pariin! Sekä samalla myös erääseen lempituotteeseeni tämän kuun LivBox:ssa! Nimittäin Nivea merkkiseen kookokselta tuoksuvaan uutuus huulivoiteeseen. Voide imeytyy hyvin ja jättää pehmeän tunnon huulille. Täytyy kyllä sanoa, että en ole koskaan tykännyt tai edes sietänyt kookoksen hajua missään. Tämän vuoksi minulla ei ollut suuria odotuksia tuotteen suhteen. Toisin kuitenkin kävi! Kookoksen tuoksu ei tule tässä huulivoiteessa suuresti esiin, joka on mielestäni suurensuuri plussa. Pidän tuotteesta erittäin paljon, ja se pääsee varmasti erittäin kovalle kulutukselle nykyisen EOS:in rinnalle!

Värittömästä huulivoiteesta hypätäänkin sitten ääripäähän. Nimittäin on kyseessä hyvin pigmenttinen punainen Max Factor merkkiä oleva Colour Elixir Giant Pen Stick! Eli rohkea huuliväri. Muotoillun kärjen avulla saa rajattua sekä hyylet värjättyä hyvin helposti ja nopeasti. 
Satuin lukemaan LivBox:in nettisivuilta vinkkinä, että "Kun laitat kynän hetkeksi jääkaappiin tai pakastimeen ennen teroittamista. Niin näin saat varmasti tasaisen ja terävän kärjen kynällesi, sekä teroittimesi pysyy puhtaampana." Kuulostaa hyvältä idealta, eikö? 
Pidän hyvin paljon kyseisen tuotteen pigmenttisyydestä ja helposti levittyvästä väristä. 

Tämän "huulikynän" mukana tuli myös hyvälaatuinen Max Faktor:in teroitin, jolla saa kätevästi teroitettua tylsistyneet huuli ja miksipä ei silmämeikkikynät! Teroitin näkyy postauksen kahdessa viimeisimmässä kuvassa.


En taida olla ainut joka himoitsee ruskettumisesta kesähelteillä?
Ihon rusketusta korostava ja parantava Lumenen BB-vartalotuote olikin kuin minulle tehty! Tämä uutuus vartalovoide antaa iholle hetkessä luonnollisen päivitetyn hehkun samalla, kun tuotteen sisältämät hoitavat ainesosat kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Tuote tekee ihosta myös kauniin ja säteilevän jopa pitkän talven jälkeen. Mikä parasta, tämä ei sisällä itseruskettavia ainesosia jolloin iho pysyy luonnollisen kauniina koko kesän! Wou mikä tuote sanon minä! Jos tämä tuoteseloste pitää paikkaansa niin lyön vaikka vetoa, että tulen ostamaan tätä tuotetta jatkossakin ja paljon, heh!

Doven Deeply Nourishing uusi vaahtoutuva Suihkusaippua matka koossa! Tuote saa ihon tuntumaan pehmeämmältä ja tasaisemmalta jo yhden suihkun jälkeen. Rakastuin tämän raikkaaseen tuoksuun ja hyvään koostumukseen hetkessä!

Toisena matkapakkaus kokona on aivan minulle tuntematon merkki LA ROCHE-POSAY, Eau Thermale -lähdevesi. Kun luin tuotteen nimen ihmettelin hieman, sillä eihän tämä pieni pullo voinut sisältää lähdevettä? Pienen tutustumisen jälkeen oivalsin, että tuote oli tarkoitettu rauhoittamaan herkkää ja ärtynyttä ihoa esimerkiksi kovan auringon paisteesta johtuen. Lähdeveden rauhoittavat ja antioksidanttiset vaikutukset perustuvat lähdeveden sisältämien mineraalien ja hivenaineiden yhdistelmään. Tuote soveltuu käytettäväksi esimerkiksi kasvojen puhdistuksen tai auringossa oleskelun jälkeen rauhoittamaan ihoa.
Tämänkin tuotteen tuoteselosteesta olen yllättävän vakuuttunut ja odotan paljon sitä kun pääsen kyseistä lähdevettä kokeilemaan vaikkapa auringon oton jälkeen!



Nyt olisi blogini historian ihka ensimmäinen yhteistyöpostaus kasassa! Mitä te piditte tämän kertaisesta postauksesta? Pääsittekö hyvin kärryille tuotteista?

Olen tosiaan hyvin tyytyväinen saamistani tuotteista, joka takia miinuspuolia ei paljoa löytynytkään.
Kiitos vielä hyvin paljon LivBox:lle oikein mukavasta ja hyvästä asiakaspalvelusta ja tästä saamastani toukokuun box:sta. Tuotteet tulevat varmasti kovalle käytölle! (-:

LivBox:n nettisivut: https://www.livbox.fi/

















1 kommentti:

noora kirjoitti...

Kivoja juttuja oot saanu :) voisin itekin tutustua tohon livboxiin ja suunnitella tilausta, näyttää niin kivalle! :)