sunnuntai 21. joulukuuta 2014

JOULU FIILIS

Heipähei kaikille! Nyt alkoi ainakin minulla loma! Viimeiset koulupäivät on käyty ja todistukset haettu sekä kirkossa lauleltu rentouttavia joululauluja. Jopa lunta alkoi satamaan! Aivan mahtava fiilis, kun tietää ettei ole mihinkään kiire ja saa tehdä juuri niitä asioita joita on jäänyt tämän koulukiireen keskellä tekemättä. Esimerkiksi vain istua sohvan uumenissa, syömässä suklaata ja kirjoitella tänne blogiin postauksia joululaulujen soidessa taustalla!

Toivottavasti teillä muillakin on alkanut hyvin tämä kauan odotettu ja erittäin tarpeessa oleva joululoma!

Tänä viikonloppuna vietettiin mun rakkaan pikkusiskon Veeran 10-vuotis syntymäpäiviä. 
Ystäviä, sukulaisia, perhetuttuja, herkkuja, naurua ja puheen sorinaa oli siis meidän talo viimeiset kaksi päivää täynnä. Oli ihanaa huomata, kuinka Veera nautti täysillä omasta päivästään!
Oletteko te kaikki jo hankkineet ystäville ja sukulaisille lahjat jouluaatolle? Täytyy myöntää, että minulla itsellä ne on jääneet hieman viime tippaan. Onneksi huomenna polkaisemme pyörillä Veeran kanssa käväisemään viimeisillä jouluostoksilla tälle vuodelle ja sitten alkaa se 'kauan odotettu' paketointi urakka, jolta ei voi vällttyä koskaan.
Herkut ovat mulla myös ollu suuren, suuri pahe tässä joulun alla. Kaupan hyllyt notkuvat täynnä suklaakonvehtirasioita, suklaapukkeja ja kaiken maailman koristekaramelleja. Jopa niiden ohitse käveleminen tuntuu haastavalta. Onneksi olen kuitenkin säästynyt tähän asti jotenkuten kamalilta herkuttelu määriltä. Saapas nähdä miten jouluaatto sujuu tältä osalta (iiks)! 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! :) Tää sun blogi on loistava, kuvat on tosi hyviä ja teksti on selkeää. Huomasin vain pari kirjoitusvirhettä, muuten ei haittaa. Jatka samaan malliin! (:

Unknown kirjoitti...

Heips! Juu, tiedän itsekkin, että mulla tulee aika paljon kirjoitusvirheitä. Ja niistä on tullut myös aika paljon kommenttia. Tämä johtuu vain siitä, että mulla on lukihäiriö, joka vaikeuttaa tosi paljon esimerkiksi tänne blogiin kirjoittamista! Koitan olla tarkempi jatkossa tekstin suhteen!
Ihanaa kun tykkäät! (-: