maanantai 1. joulukuuta 2014

KUULUMISIA

Tämän kertainen postaus pitäis aloittaa varmaan suurilla pahoitteluilla, sillä postauksia ei ole tullut ikuisuuksiin...  
Kuukausi on vierähtänyt kuin käsistä ja en ole kerennyt tässä ajassa ajattelemaan yksinkertaisesti mitään muuta kuin koulua. 
Nyt oli kuitenkin pakko pitää kokeitten lomassa lukutaukoa ja tulla rustaamaan teille jonkin näköistä kuulumispostausta. 

Ihan kamalaa, että syksy meni näin nopeaa. Nyt on jo joulukuun ensimmäinen päivä, ja joulu kalenterit on korkattu ensimmäisillä jouluaiheisilla suklailla.
 Tänä vuonna en aijo tehdä joulukalenteria tänne blogiin, sillä niinkuin juuri mainitsin mulla on tulossa vielä aivan liikaa kokeita ja kaikenlaisia pieniä askareita mitä pitäisi vielä ennen jouluaattoa toteuttaa! 
Myöskään marraskuun suosikitpostausta sekä luvattua videota en ole saanut tämän kiireen keskellä toteutettua. Harmittaa, sillä multa ollaan tultu näistä kyseisitä postauksista kysymään jo moneen otteeseen! 
Nyt kuitenkin päätin, että jatkossa en lupaile mitään tulevia postauksia. Ehdotuksia saa tottakai tulla entiseen malliin, mutta kiireiden takia ne voivat jäädä tekemättä, niin kuin nytten kävi! 

Joulu on mulle hyvin tärkeää aikaa, on aivan ihanaa viettää aikaa sukulaisten, ystävien ja perheen kanssa! Syödä hyvin, laulaa joululauluja sekä rentoutua ja ottaa kaiken ilon irto lomasta! 
Myöskään ei saa olla kiire mihinkään, jonka takia en kiirehdi myöskään täällä blogin puolella!
 Tämän postauksen kuvat on näpsitty marraskuun alkupuolella, kun tänne satoi satumaisenihana ensilumi! Harmi vain, että tämä ihanasti kimalteleva lumi on jo sulanut viikkoja sitten pois eikä niitä voi enään ikkunan takaa ihastella. Toivotaan nyt parasta, että jouluksi leijailisi taas tänne ihanat kinokset, sillä eihän joulu ole mitään ilman lunta! Vai mitä?
Toivon että piditte kuvista ja ette pahastu vaikka en ehtisikään tässä viimeisimmillä kouluviikoilla kirjoittelemaan tänne blogin puolelle paljoa! Yritän kuitenkin tsempata nyt ja panostaa tähän enemmän! Oikein mukavaa kolmanneksi viimeistä kouluviikkoa kaikille!

2 kommenttia:

Karoliina S kirjoitti...

Wau niin kivoja kuvia! *__*

Anonyymi kirjoitti...

Sun blogi kärsii sikana siitä ettet kirjota, pisteet romahtaa aika alas tälläsilla väliajoilla