tiistai 17. marraskuuta 2015

ANSA

"Vuosia on kulunut, mutta muistan silti tuon päivän kuin eilisen." Lainaan kiikkutuolissa istuvan isoäitini sanoja, jolloin hän kertoi minulle, tuolloin kymmen vuotiaalle lapsenlapselleen tarinan. Aidon tarinan siitä ajasta kun hän vielä nuorena tyttönä työskenteli kaupungimme laitamilla siaitsevassa mielisairaalassa.

Kaikkialla oli täysi hiljaisuus. Olimme työtoverini kanssa juuri päässeet aloittamaan ikuisuudelta tuntuvan yövuoromme ja kiertelimme osastoja tarkistamaan, että kaikki sairaalassa varmasti nukkuvat tai ainakin makaavat vällyjensä alla.
Sitten alkoi tapahtua. Se yö oli jotain mitä en tule koskaan unohtamaan - isoäitini hengitys tiheentyi.
Mielisairaalassa sijaitsi neljä siipeä, joista kolme oli täydessä toiminnassa. Neljäs eli viimeinen siipi oli suljettu, mutta sulkemisen syytä en koskaan saanut selville. Kun kolmannen siiven huoneet oli käyty läpi jäin järjestämään käytävällä lojuvaa kärryä joka oli ladottu täyteen puhtaita lakanoita, jotka aamulla saisin huoneisiin pingottaa. Yhtäkkiä kuulin kolauksen. "Joku sairaalan asukkaista vain potkaisi sängynpäätä" ajattelin. Se kuului uudestaan, mutta toiselta suunnalta - neljännen, hylätyn siiven suunnalta.
Hiivin ruosteisen ja hyvin painavalta näyttävän oven luo, joka muistutti hyvin paljon vankiloiden ovia.
Oven yläkulmassa luki vankoilla keppikirjaimilla raapustettu numero neljä. Kurotuin varpailleni ja kurkistin ovessa sijaitsevasta neliön muotoisesta ikkunasta. "Pimeää" huokaisin ja käännyin suuntaan mistä olin tullutkin. Hätkähdin, sillä olin kuulevani askelia oven takaa ja taas - pam.

Päätin rohkaista itseni, isoäiti kertoo tasaisella sekä hieman rosoisella äänensävyllään. Sain oven juuri ja juuri työnnettyä hennoilla käsilläni auki, että pääsin hivuttautumaan osasto nelosen sisään.
Ilma oli tunkkaista ja hyvin kosteaa. Ei ihme ettei tätä siipeä käytetty huomasin ajattelevani ääneen.
En nähnyt mitään, vain himmeän valon kajon ovessa olevasta pienestä ikkunasta. Päätin kääntyä jälleen kannoiltani ja palata järjestelemään lakana kääröjä. Ehkä olin vain kuvitellut äänet.

Tunnit matelivat hyvin hidasta vauhtia, kuin etana olisi pysähtynyt eikä haluaisi liikkua enään laisinkaan.
Sain lakanakärryn kuntoon ja katsahdin edessäni olevaan suureen ikkunaan. Näinkö näkyjä? Ulkona pilkkopimeässä juoksi kaunis, hento ja hyvin sievä tyttö. Tytöllä oli vaaleat pakaroihin ylettyvät hiukset jotka liehuivat hänen juostessaan hyvin nopeaa tahtia laakealla pellolla poispäin mielisairaalasta. Nyt vasta huomasin tytöllä oli päällään valkoinen polviin saakka ulottuva pakkopaita. Paidan kietaisunauhat laahustivat maata pitkin ja takertuivat vähänväliä maassa lojuviin oksiin, jotka tuuli oli päivällä heittänyt alas puista suuressa myrskyssä.

"Mitä sitten tapahtui? Kuka tämä kaunis nainen oli?" Muistan kysyneeni isöäidiltä, joka taas katsahti minuun nyrpistynyt ilme kasvoillaan, jolloin ymmärsin keskeyttäneeni hänen tarinankerrontatuokionsa.

Isoäiti rykäisi ja jatkoi.
Siinä samassa muistin kansion jonne kaikkien sairaalassa asuvien tiedot kirjoitetaan. Olin nimittäin nähnyt kyseisen pakkopaidassa juoksevan vaaleahiuksisen naisen joskus ennenkin. Olin ihan varma siitä!
Kaivoin kansion laatikon pohjasta esille ja selasin sen läpi uusimmasta potilaasta vanhimpaan. Sitten se löytyi - kuva jonka reunat olivat käpristyneet ja värit kellertyneet. Kuva jossa näkyi vaalea nainen, jonka olin varmasti nähnyt juoksevan peltojapitkin teille tietämättömille. Silmäilin naisen tiedot ja niistä kävi ilmi, että nainen nimeltään Ansa oli kuollut jo vuosikymmeniä sitten. Hän joutui neljänteen siipeen osastolle seottuaan hänen aviomielehänsä kuoltua traagisesti tulipalossa. Tämän kamaluuden vuoksi Ansan läheiset hylkäsivät hänet kokonaan, sillä he eivät jaksaneet tämän sekopäistä käyttäytymistään.

Nyt mieleni alkoi selkeentyä, jospa kaunis tyttö jonka olin ikkunasta nähnyt oli Ansan haamu tai sielu, joka vihdoin pääsi vapauteen lukitusta sairaalasta - ansasta.
Muutama kuukausi vierähti ja jo koko sairaala oli kuullut minun yöllisen seikkailuni ja tarinan Ansan sielun vaeltamisesta. Kävi myös ilmi, että Ansan siskon lapsenlapsi oli juuri ylentynyt mielisairaalan johtohahmoihin ja päättänyt remontoida neljännen siiven uuteen uskoon taideosastoksi. Tälle osastolle annettiin nimeksi vapaus eli juuri päinvastainen sana ansasta. Sillä siipi neljä ei ollut enään ansa vaan klinikka, jossa hoidettiin ihmisiä taiteen sekä musiikin avulla ilman pakkopaitoja.

"Isoäiti voisitko kertoa minulle vielä mikä tämän tarinan opetus oli?" kysyin niin aikuismaisella äänellä kuin silloin kymmen vuotiaana kykeninkään. Ja isoäiti vastasi: "Älä koskaan hylkää läheisiäsi, sillä me kaikki tarvitsemme toisiamme - aina."




Heips! Tänään sain koulussa yllättäen tehtäväksi kirjoittaa jonkin kauhutarinan. Tarinan piti olla valmiina jo huomiselle, joten pientä tuskanhikeä sen kirjottaessa meinasi pukata. Onneksi kuitenkin selvisin ja ajalla! 
Kriterinä opettajalla oli, että tarinan pitäisi olla lyhkäinen, mutta kun minut päästää vauhtiin niin ei mistään kamalan lyhyttä voi tulla, hups. Toivotaan, että opettaja kuitenkin tykkää ja hyväksyy tämän - jännitystä siis huomiselle, haha!

Tälläkertaa postauksesta ei löytynytkään ainoatakaan kuvaa, sillä en keksinyt millään minkälaisia kuvia oisin tälläiseen tarinaan oikein voinut sisällyttää... Toivottavasti piditte kuitenkin tänään tälläisestä hieman erinlaisesta postauksesta! Nyt sanon hyvät yöt ja painun tyytyväisenä pehkuihin. Öitä!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vau, olipa hyvä kirjoitus! Mielenkiinto säilyi yllä koko ajan :)

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko tehdä postauksen Ylivieskasta? Olisi kiva tietää millainen paikka se on :-)

Iida Lesell kirjoitti...

Tottakai voisin, hyvä idea! Itseasiassa mun pitäisikin räpsiä kuvia keskustasta työmielessä, joten voisin samaisia kuva sitten käyttää täällä bloginkin puolella! Pitää vain odotella, että lunta vaikka hieman sataisi koska tällähetkellä täällä on tosi tylsän näköistä (niinkuin varmaan kaikkialla muuallakin) ;D !

Anonyymi kirjoitti...

Hei ! Voisitko tehdä videopostauksen ? :)

Iida Lesell kirjoitti...

Minkäslaista videota toivoisit? (-: