perjantai 20. maaliskuuta 2015

NYT JO?!


Käsittämätöntä, lumet on sulaneet pitkälti koko maasta, linnut laulaa ja kevyemmät takitkin on saanut jo kaivaa kaapin uumenista! Miten nyt jo on tullut kevät?! Toisaalta olen onnellinen, ettei hyytävät paukkupakkaset kestäneet tämän pidempään, mutta en edes muista millon maaliskuussa olisi jo näin sulana maa! Toki lumen tapaista räntää voi vielä hyvin sataa, mutta tuskin se enään maahan pysyvästi tänä talvena jää. Vai mitä?


Itseasiassa olen jo ihan fiiliksissä kevään tulosta! Ainakin itse huomaan, että olen saanut puhtia taas koulun täyntiin kirkkaalta taivaalta paistavalta auringolta. Jopa omista värikkäistä Instagram kuvistanikin jo huomaa kuinka pidän keväästä ja sen tulosta!


Yksi huolenaihe kyllä on, minkälaisia postauksia tekisin? Energiaa ja aikaa kyllä riittä, mutta inspiraatio taitaa olla vielä hieman talvihorroksessa. Joten tarvisin teidän lukijoiden apuja postauksien kehittämisen suhteen. Mitä haluaisitte nähdä? Minkälaisista postauksista pidätte? Kertokaahan kommenteilla omia toivomuksia, sillä toteuttelisin niitä mielelläni! 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Erilaisia video postauksia, day with me, kuukauden lempparijutut, ostoksia, arkipäivän höpinöitä. Myös syvälliset jutut kiinnostaa. :-)

Iidaeliisa kirjoitti...

Mun mielestä kivoja olis erinlaiset "teemapostaukset", esm. Sun kuvauskalustosta, editoinnista, harrastuksista, sisustuksesta tai sitte vaan syvempi hyppy sun ajatusmaailmaan