torstai 24. elokuuta 2017

UUSI LUKU VUODELLE 2017

Viimeisiä elokuunpäiviä viedään ja sitten on aika sanoakkin jo hyvästit tämän vuoden unohtumattomalle kesälle. Vaikka ilmat ovat jo selkeästi alkaneet viilenemään ja aamulla kaapista saa jo kaulahuivin kaivaa esiin alkaa syyskausi minusta vasta syyskuussa. 

Koulut ja ylioppilaskokeisiin valmistautumiset on ainakin omalta osaltani lähtenyt rullaamaan yllättävänkin hyvin. Eikä stressinpoikastakaan (ainakaan vielä) ole arkeeni ilmaantunut. Niin hassua ajatella, että lukio alkaa olla viimeisiä näyttöjä vailla taputeltu! Vaikka omiin lakkiaisjuhliini onkin vielä semmoiset pari vuotta, ei tuolla lukion penkillä enään kauaa tarvitse istuskella! Ihana tunne.



Syksy on siis aukaisemassa oman lukunsa tälle vuodelle, joten se ihana pitkien paitojen ja paksujen collegejen metsästys saa vihdoin luvan alkaa! Tälle syksylle sain uutuutena Romwelta (*Link) ihanan pirteän, ja pitkän (!!!), kauluspaidan höystettynä tummansinisellä kukkakuvioinnilla. Ihastuin paidan materiaaliin ja istuvuuteen täysin, joten pakkohan sitä on täällä teille hieman hehkuttaa. 

Huomasin myös, että Romwella oli vielä kesäalet käynnissä, jopa -90%! Suosittelen ehdottomasti käydä nämä sivustot tsekkaamassa, sieltä löytyy vaikka mitä ihanaa! 
Muista kuitenkin, että vaatekoot eivät ole Suomen kokoihin verrattavissa. Hyvänä esimerkkinä on tämä minun uusi paita, joka on kokoa L. Yleensä kokoni on S/M.
Jos kiinnostuit paidasta niin pääset tsekkaamaan sen täältä (*Link)

Mukavaa syksyn odotusta! 

Ei kommentteja: