sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

PARASTA LONTOOSSA?

Helou!
Muistaako joku, kun mainitsin alkukesästä ohimennen jollain postauksella Lontoon reissusta jonne matkustaisin kummitätini kanssa heinäkuussa? Noh, nyt kuitenkin tästä ikimuistoisesta reissusta ollaan kotiuduttu, joten ajattelin tulla kirjoittelemaan myös tänne teille miten mun matka meni ja mitä kaikkea siellä Lontoossa tuli oikein puuhasteltua!

Olimme Lontoossa siis kolme yötä eli toisinsanoen hieman reilut kolme päivää. Matka oli suorastaan kaikinpuolin aivan mahtava ja olen varma, että tätä reissua en tuu helpolla unohtamaan!
Monesti ulkomaan- tai ihan minkä vain lomamatkojen jälkeen ainakin minulta tullaan kysymään "Mikä oli parasta?". Myös monesti tähän löytyy pienen pohdinnan jälkeen se vastauskin.
Tälläkertaa en kuitenkaan osaa päättä mikä oli Lontoossa parasta. Me ehdittiin tämän kolmen päivän aikana tehdä niin paljon kaikkea ihanaa!




Vaikka Lontoossa ilma oli aika kolea ja sateinen, niin se ei estänyt meitä hyppäämään kaksikerroksisen bussin kyytiin katselemaan maisemia! Yksi mun toive oli nähdä Big Ben sekä London Eye ja tottakai myös Piccadilly Circus tuli tsekattua suuren ihmisjoukon keskeltä. 

Käytiin myös kummitätini ja Lontoossa asustelevan serkkuni kanssa katsomassa musikaali nimeltä The Lion King. Tähän väliin voin kyllä todeta, etten enään koskaan pääse näin hyvään musikaaliin, konserttiin tai esitykseen mitä tämä oli - siis jotain aivan mahtavaa! 
Olin netistä lukenut aijemmin että kyseinen Leijonakuningas musikaali on yksi maailman upeimmista musikaaleista ja, että lavasteet ovat erittäin hienosti toteutettuja. En kuitenkaan edes osannut ajatella mitään näin mahtavaa! Nyt voin vain sanoa, että jos sinulla siellä ruudun toisellapuolen on joskus mahdollisuus päästä näkemään tämä mahtava musikaali niin suosittelen ehdottomasti sen tekemään! Se oli todellakin jokaisen euron arvoinen kokemus! (-: 


Meidän hotelli oli juuri sopivalla kävelyetäisyydellä suurelta ostoskadulta, jolta tosin mun onneksi ei mikään kauppa jäänyt uupumaan! Harrods:ssakin tuli käväistyä ja huh mikä kauppa se on! Oletteko kuulleet kyseisestä kaupasta koskaan? Harrods on nimittäin ainakin neljäkerroksinen vitriinejä ja merkkivaatteita täynnä, eli jokaisen tytön unelma! Vaikka tosin sieltä mulle ei mitään tarttunutkaan käteen kassalle asti - piheys iski, heh!
Kun kaikki kaupat yli kilometrin mittaiselta Oxford street:lta oli pengottu kahdeksassa tunnissa läpi niin ette uskokkaan kuinka jalat huusi päästä levolle sen päivän jälkeen! 






Yhtenä aamuna päätettiin hieman lähteä kävelylle hotellin vieressä sijaitsevaan puistoon. En osannut edes kuvitella kuinka upeita nämä Lontoon keskuspuistot voisivat olla! Siinä kyllä jää kaikki Helsingin puistikot ihan omalle levelilleen, haha.

Tuhannenlaisia hienoja portteja, aukioita, muistomerkkejä, uimarantoja, nurmialueita, tekojärviä, suihkulähteitä, kesyjä lintuja ja oravia. Siellä kyllä riitti kuvaamista ja ihmettelyn aiheita pitkäksi aikaa!











Noin, nyt olisi tämä minun Lontoon reissuni saatu täällä bloginkin puolella kahlattua läpi. Toivottavasti piditte tämän kertaisesta postauksesta ja oikein mukavaa loppupäivää kaikille!

Kertokaas vielä, että oletteko te käyneet koskaan Lontoossa? Mikä teitä kiehtoi eniten tässä paikassa?




4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tee ostosten esittely ! :-)

Iida Lesell kirjoitti...

Jos sellainen kiinnostaa niin voisin vaikka tehdäkkin, vaikkei Lontoosta kamalasti ostoksia tarttunutkaan mukaan!
Vai kuulostaisiko paremmalta koko "kesän ostokset" postaus, jossa tietysti tulisi myös samalla Lontoon ostokset? (-:

Anonyymi kirjoitti...

juu se olisi hyvä ! :-)

Milla // Moon shaped little box kirjoitti...

Siulla on kyllä hieno blogi, erityisesti nuo kosmetiikka- ja asukuvat ovat upeita! :) Piti selailla vähän pidemmälle jo ja tutustua blogiin tarkemmin. ^^