RAKASTAA, EI RAKASTA, RAKASTAA!

"Mä en oo ikinä nähny, että sä oisit ollu masentunu." Tokaisi silloinen hyvä ystäväni minulle noin kaksi vuotta takaperin. 

Reakoin lauseeseen naurahtamalla ja annoin sen niinsanotusti valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Kuinkas ollakkaan jostainsyystä tänä aamuna lause pomppasi takaisin mieleeni ja aloin vasta nyt kunnolla pohtimaan asiaa ja sitä mitä ystäväni sillä oikein tarkoitti. 

Uskon, ettei hän sitä kirjaimellisesti ehkä minulle tarkoittanut. Tiesiköhän hän edes tarkasti mitä sana masennus meinaa..? 

Luulempa ettei.

En todellakaan tiedä mistä tämän postauksen kirjoittamisen halu tuli. Tiedän kuitenkin monestakin syystä etten ole oikea ihminen tästä aiheesta puhumaan, sillä masennusta en ikinä itse ole sairastanut vaikka joskus tuntuukin ettei asiat mene haluamallaan tavalla ja elämä potkii päähän hurjaa vauhtia. 

Haluan vain yksinkertaisesti nostaa aiheen pöydälle kissan lailla. Aiheen johon jokaisen ihmisen tulisi saada apua. Aiheen jota ei todellakaan pitäisi hävetä tai vähätellä. Masennus on myös sana mitä kaikista vähiten tulisi käyttää, jos sen merkitystä ei edes tiedä. 

Se ei kuitenkaan ole eikä pitäisikään olla tabu - missään määrin. Se on asia muiden joukossa, kuin kuumetauti- tai rankkasade. Se haalenee ajan myötä, kunhan et anna sille liikaa tilaa.

Masennus on siis näin lyhyesti sanottuna mielialahäiriö. Jos taas halutaan päästä hieman sanan mielialahäirö sisälle tulee vastaan sanat fyysinen voimattomuus ja sosiaalisen kanssakäymisen häiriintyminen. Ne seuraavat rinta rinnan masennuksen vierellä ja heikentävät hurjasti omaa vointiasi. Mielialat voivat laineiden lailla heijata edestakaisin. Välillä rakastaa, ei rakasta ja sitten taas parhaimmassa tapauksessa rakastaa itseään ja muita. 

Kaikella on kuitenkin lopulta tapana mennä parhain päin, vaikka se aina ei ehkä ihan siltä tuntuisikaan. Muista se. :-)

Niinkuin mainitsinkin en itse ole masennusta kohdannut eikä sen lähelläkään ole minun tarvinut käydä. Olen kuitenkin tyttö joka elää tässä ja nyt tyylillä, jopa tunteet voin käydä läpi hetkessä jos tarve vaatii. Hymyn tunne on kasvoillani kuitenkin paras vaikkei hetkellisissä kyyneleissäkään mitään pahaa ole, sillä ne kuuluvat asiaan. 

"Hymy maksaa vähemmän kuin sähkö, mutta valaisee paremmin."

Tämän lauseen olen yrittänyt pitää mielessäni ja yllättävän hyvin se on siellä pysynytkin. Olen jopa ottanut tavoitteeksi jokapäiväiseen arkeeni sen, että hymyilen mahdollisimman monelle vastaan tulevalle ihmiselle. Oli se sitten äkäisen näköinen harmaantunut vaari tai vasta koulun aloittava apurattaita käyttävä lapsi. Pääasia on se, että saan häneen edes jonkinlaisen katsekontaktin ja parhaimmassa tapauksessa kauniin hymyn takaisin. Se piristää mieltä ja tarttuu kummasti, suosittelen kokeilemaan!

-Iida